tiistai 13. toukokuuta 2014

Kesäinen samistelusetti pienimmille







Vihdoin iski pitkästä aikaa sateisen päivän myötä ompeluinspis. Päädyin tekemään pienimmille samitelusetin metsolan helistinfroteesta. Pojalle body koossa 74cm ja tytölle mekko koossa 92cm. Molempien vaatteiden kaavat on tehty yhdistämällä kaksi eri kaavaa uusimmasta ottobre-lehdestä (3/2014). Mekossa on käytetty pohjana Giant apple-mekon kaavaa ja bodyssä Wasp flight-hihattoman bodyn kaavaa. Hihat ja hihan istutusaukko (mikäsennimioikeestion??) on otettu molempiin Spot fish-teepparin kaavasta. Mekossa lisäksi levensin helmaa.

Body oli ensimmäinen laatuaan jonka itse ompelin, ja niin käyttökelpoinen tuosta tuli, että taidanpa tehdä toistekin. Pitänee vaan hankkia lisää neppareita, pääsivät loppumaan kesken ja siksi kolmen sijaan vain kaksi nepparia... :-D