lauantai 1. lokakuuta 2016

Lokakuu alkoi


Hei vaan taas pitkästä aikaa! Käsityöblogi on elänyt pitkään hiljaiseloaan, on ollut rakentamisen kiireet, ja kaikenlaiset muutkin kiireet. Sellaista positiivista pöhinää, mutta samalla sellaista johon aika nipistetään pois jostain muusta, ja valitettavasti se on ollut kohdallani ainakin käsityöt. Huomaan, että blogiin on alkanut tulla liikennettä, ilmeisesti Seinäjoella pidettyjen käsityömessujen tiimoilta, jossa suunnittelemani reppu on ollut esillä? :-)

Tervetuloa piipahtamaan, voipi olla että kun elo tästä taas tasaantuu ja syksy on käsillä, tämäkin blogi päivittyy taas käsitöiden merkeissä? Toivotaan ainakin näin! Sillä aikaa kotiblogini Talostakoti päivittyy kyllä, tervetuloa myös sinne :-)


keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Huopareppu



Laitanpa tännekin muistiin, kun tuossa joku aika sitten ompelin huovasta repun. Materiaali on nimeltään Green Craft, se on Suomessa valmistettua kierrätyshuopaa, jonka aineksina on vanhat neuleet. Pinta on hauskasti eläväinen ja kirjava erivärisine lankoineen. Saimme Kotopirkot-bloggariryhmän kanssa Taitokeskuksilta haasteen, jossa meidän piti kehitellä kyseisestä materiaalista tuotteita jotka liittyvät ulkoiluun, retkeilyyn ja yhdessäoloon. Minulla tuli ihan ensimmäisenä mieleen reppu.

Materiaalipaketissa oli huopaa levynä, sekä kahden levyisenä nauhana. Koska levy ei ihan riittänyt kaikkiin repun osiin, tein etuosan nauhasta punomalla, ja siitä tulikin koko repun juju ja oikein kiva. Olkaimet ja kantokahvat on tehty myös nauhoista. Vetoketju ja kantoremmit minulla oli tallessa kun olin ne napsinut irti eräästä esikoisen puhkikuluttamasta repusta ennenkuin se päätyi roskiin. Kierrätettyjä siis nekin! 

Pahoittelen kuvien kuvaleimoja kotiblogin puolelta, käytin tässä nyt kierrätyksen nimissä samoja kuvia kuin sinne tekemässäni postauksessa. Sen voi lukaista täällä


tiistai 8. joulukuuta 2015

Joulupaita ja lahjavinkki



Hupsistakeikkaa, edellisestä postauksesta on vierähtänyt melkein vuosi! Puolustuksena sanottakoon, että tuo vuosi on ollut ehkä kiireisin koko elämässäni. On rakennettu taas talo, muutettu toiselle paikkakunnalle, pidetty ylioppilasjuhlat ja rippijuhlat ja rakennettu vähän lisää. Ja elettykin siellä jossakin välissä lapsiperheen elämää. Tämä käsityöblogi onkin siis aika hyvä ruuhkavuosimittari, ja näyttäisi siltä, että pari viimeistä vuotta on menty aika tukka putkella :-D

Nyt lähestyvä joulu, ja pikkuisen tasoittunut pulssi rakentamisen suhteen saivat kuitenkin kaivamaan ompelukoneen muuttokuormasta. Mikähän siinäkin on, että juuri silloin kun olisi todella monta muutakin, kiireellisempää projektia jonossa, iskee se ompeluvimma? Viime viikonloppuna tarttui Ornamon myyjäisistä Metsolan osastolta mukaan ihana pitkä tonttuhattu ja palanen tuota sulkatrikoota. Jotenkin näin heti kankaan jouluisena mekkona. Koska edellisestä mekko-ompelusta on se vuosi, piti tietysti päivittää kaavat vähän isompaan kokoon. Kaava on siis oma sovellukseni peruspaidasta mekoksi. Muuten hyvä, mutta unohdin lisätä helmaan pituutta... Neiti oli vähintäänkin närkästynyt kun odotti että mekko valmistuu, ja saikin vain leveän paidan :-D On tainut pimu vähän venähtää ja äiti taitaa olla vähän ruosteessa, heh. Toinen asia jossa huomaa vuoden kuluneen, oli sovituskuvien mallin olemus. Pelleilyksihän se meni :-D



Lähestyvän joulun hengessä minulla on tarjota teille myös käsityöaiheinen joululahjavinkki! Tilaa itsellesi tai ystävällesi lahjaksi suomenkielinen Burda-lehti 3 numeroa hintaan 16,50e. Tilaus alkaa tammikuun numerosta, joka ilmestyy 14.1.2016. Tilauksen voi peruuttaa milloin tahansa kolmen numeron jälkeen. Yhteystiedot ja tilaukset voitte lähettää osoitteeseen marianne.koskimies@burdastyle.fi

Kivaa joulun odotusta!

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Jokapoikapaidasta mekko


Vanhasta marimekon Jokapoikapaidasta muokkaantui melkein kuin Iloinen takki. Kaavana oli mekkotehtaan Alviina koossa 98/104cm pienillä muokkauksilla.  Kavensin kaavan helmaosaa, koska paidan leveys ei olisi muuten riittänyt. Etukappaleen leikkasin niin, että asetin kaavan taitereunan olemassaolevien napinläpien ja nappien keskilinjalle, jolloin ylimääräistä jäi molempiin etukappaleen puoliskoihin noin sentti. Etualavaran leikkasin myös kaksiosaisena ja lisäsin taitteen puolelle sentin verran ylimääräistä kangasta. Ompeluvaiheessa alavarojen kanssa kävi tosin pieni virhe, mutta menkööt se pitkän ompelutauon piikkiin. En hoksannut laittaa alavaraa tuon nappilistan taitteen väliin, tosin aika vaikeaa se olisi ollutkin kun niitä kohtia ei saanut käännettyä enää nurinpäin koska niissä oli jo kiinni nappi ja napinläpi. Mutta teoriassa sen olisi voinut saada, jolloin kauluksen reunat tuossa edessä olisivat olleet nurjalta puolelta siistimmät. Vaan kyllähän tuota pystyy käyttämään noinkin! :-)

Taskuja on mekon molemmilla puolilla, takana on kaksi taskua. 



maanantai 8. joulukuuta 2014

Helppo pipo


Lasten pipotilanne alkoi syksyn tullen näyttää vähän sekalaiselta. Laatikosta tuntui löytyvän vain liian pieniä tai ihan väärän värisiä. Googlettelin helppoja pipoja, ja tämän mallin löysin kuvahaulla "jostakin". Se oli aikuisten malli, pienensin kokoa hieman. Pahoittelen suuresti että alkuperä ei jäänyt talteen!

Tein pipon nro 8 puikoilla, loin 50 silmukkaa paksulla langalla neljälle puikolle. Aluksi muutaman sentin matkalle joustinneuletta eli 1o, 1n. Sitten joka toinen kerros 1o 1n ja joka toinen kerros pelkkää oikeaa. Kun pipo oli noin 18cm korkea, tein kavennukset kahdella kerroksella niin, että joka toinen silmukka kavennettiin. Näiden kerrosten väliin tuli yksi kerros oikein. Lopuksi lanka poikki, ja se pujotetaan kaikkien loppujen silmukoiden läpi kahteen kertaan. Kiristys, päättely ja päälle tupsu. Valmis! Onnistui jopa minulta, vaikka en tosiaankaan ole tässä lajissa mitenkään harjaantunut :-)

maanantai 6. lokakuuta 2014

Pikkumekko



Alkaa olla selkeästi syksy taas, kun sain itseni kammettua ompelukoneen ääreen. Hävettävän paksu pölykerros olikin jo koneen päälle päässyt kesän aikana kertymään! Nyt oli kuitenkin hyvä syy taas pyöräyttää pieni mekko, koska viikonloppuna meillä on synttärijuhlat :-) Perheen lapsista kolmen lokakuun pojan synttäreitä juhlitaan samalla kertaa. Ja tämän upean ruskan keskellä pidettävien juhlien mekkoon valikoituikin tuollainen aika syksyisen värinen kangas, Kangas on kirpparilta ostettu vauvan pussilakana, paksua puuvillaa, josta jäi vielä ehkä toisen pienen mekon verran jäljelle. Mietin kohdistusta pitkään, ja päädyin tuollaiseen symmetriseen ratkaisuun. Ehkä tuohon keskelle olisin voinut laittaa jotakin rikkomaan "kaavamaisuutta", mutta en kuitenkaan keksinyt että mitä. Samoin taskuja harkitsin sivuille, mutta jätin nekin pois, että kukat näkyvät mahdollisimman kokonaisina. Takana on pieni nappi ja halkio helpottamassa pukemista. 

Mekon kaavana käytin mekkotehtaan Orelma-kaavaa koossa 86/92cm

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Kukkamekko kesäjuhliin





Kesätauko ompelussa katkesi hetkeksi, kun tuli kutsu rippijuhliin. Samalle päivälle osui myös kummitytön syntymäpäivätkin. Ja kyllähän neidolla pitää aina juhlissa uusi mekko olla! Päätin kokeilla ensimmäistä kertaa mekkotehtaan Alina-kaavaa, mutta taisin tehdä vanhasta tottumuksesta vähän liian pientä kokoa. No, eipä tuo nyt niin haitannut, mahtui tämän yhden kerran ainakin päälle, ja näillä helteillä joutaa ollakin aika niukka mekkonen :-) Sovituskuvissa on jo juhlat juhlittu, ja mekkokin ihan rutussa, mutta kivaa oli!

Materiaalina on vanha pussilakana, tuo onkin ihan suosikkikankaitani. Onneksi sitä on vielä jonkun verran jäljellä vaikka muutamat mekot ja meikkipussukat tuosta on tehtykin jo. Pussilakana on kivan riittoisa pikkuompeluihin, eikä jää paljoa kangasmetrille hintaa kun ostaa sopuhintaan kirpparilta. Tämäkin pussilakana maksoi aikanaan 2e :-)