maanantai 6. lokakuuta 2014

Pikkumekko



Alkaa olla selkeästi syksy taas, kun sain itseni kammettua ompelukoneen ääreen. Hävettävän paksu pölykerros olikin jo koneen päälle päässyt kesän aikana kertymään! Nyt oli kuitenkin hyvä syy taas pyöräyttää pieni mekko, koska viikonloppuna meillä on synttärijuhlat :-) Perheen lapsista kolmen lokakuun pojan synttäreitä juhlitaan samalla kertaa. Ja tämän upean ruskan keskellä pidettävien juhlien mekkoon valikoituikin tuollainen aika syksyisen värinen kangas, Kangas on kirpparilta ostettu vauvan pussilakana, paksua puuvillaa, josta jäi vielä ehkä toisen pienen mekon verran jäljelle. Mietin kohdistusta pitkään, ja päädyin tuollaiseen symmetriseen ratkaisuun. Ehkä tuohon keskelle olisin voinut laittaa jotakin rikkomaan "kaavamaisuutta", mutta en kuitenkaan keksinyt että mitä. Samoin taskuja harkitsin sivuille, mutta jätin nekin pois, että kukat näkyvät mahdollisimman kokonaisina. Takana on pieni nappi ja halkio helpottamassa pukemista. 

Mekon kaavana käytin mekkotehtaan Orelma-kaavaa koossa 86/92cm

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! En ole tätä mallia aiemmin tehnyt, ja nyt vähän jännittää että miten tuo asettuu päälle. Sovituskuvia en nyt ottanut, oli niin hämärä päivä ettei liikkuvan kohteen kuvauksesta olisi tullut muutakuin suttua :-D Pitää ottaa vaikka sitten juhlissa sovituskuva jos ehtii :-)

      Poista
  2. Ihanan piristävä mekko syksyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jotenkin tämä vuodenaika kaipasi mekkoonkin väriä :-)

      Poista
  3. Aivan herkku mekko:) kelpais meidänkin pienelle neidille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Katsotaan kelpaako meidän neidille, kun ei olla vielä sovitettu ollenkaan :-D

      Poista
  4. Onpa ihana :) Sormisssa syyhyäisi niin aloittaa taas ompelu, mutta johonkin se aika aina karkaa. Lapsille, eli kahdelle kouluikäiselle pojalle ei tosin tule enää ommeltua (eivät taida huolia mun tekeleitä ;)..), mutta itselleni voisin tehdä kaikenlaista. Jospa aloittaisi pyjamahousuista, se olisi ainakin nopeaa ja ei tarvitse säätää sovittelujen kanssa, kun tekee vaan tarpeeksi reilut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minulla vähän samat syyhytykset, tekisi mieli kovasti taas ommella, mutta aika ei vaan riitä. Ehkä taas ensi syksynä, kun saadaan talo valmiiksi ja muutettua..? No, ehkä jotakin pientä voisi jo aiemminkin ehtiä, nyt vaan tuntuu tosiaan kaikki liikenevä aika menevän raksajuttujen setvimiseen. No, hyvän asian puolesta on ompelukset nyt tauolla!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo kangas on niin mehevä, että siitä tulee jujua aika yksinkertaiseen mekkoon :-)

      Poista

Kommentit ovat aina tervetulleita!