keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Aurinkoinen miniriine




Eilinen koleampi sää sai aikaan taas pientä ompeluinnostusta. Koko kesässä ei ole tosiaan tullut ommeltua, joten päätin aloittaa verryttelemällä kevysti. Ompelukone ei onneksi vikuroinut vaan palasi sekin ihan kiltisti kesälaitumelta, ja näin saatiin yhteistyöllä aikaan taas yksi versio Riine-mekosta. Käytin samaa minikaavaa kuin aiemminkin, eli kokoa 74/80. Se tuntuu menevän tytölle edelleen ihan hyvin, tosin helman pituutta voisi jatkossa vähän lisätä. Materiaalina oli vanha verho, niitähän tuolla kaapissa tuntuu riittävän :-D

4 kommenttia:

  1. Vanhat verhot taipuu moneksi.

    Tykkään ommella kierrätyskankaista. Ei tarvitse arvailla kutistumisvaraa kun on jo moneen kertaan pestyjä. Samoin se pidetyn pehmeys on mieluisaa.

    Kankaita on vaikka muille jakaa, vaan silti on mahdotonta olla ostamatta jos kohdalle joku ihanuus osuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinhän se on, että aina nappaan minäkin mukaan jos kirppiksellä sopivan mehevä kangas vastaan tulee. Ja kaapit pursuaa... :-D Mutta toisaalta, se on mukavaa kun inspis iskee, on mistä valita! Ei tarvi lähteä ekana kangaskauppaan.

      Poista
  2. Oi että, mullekin kelpaisi tuollainen mekko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tuumasin miehelle ihan samaa, että voisin kyllä itsekin pitää tälläistä :-)

      Poista

Kommentit ovat aina tervetulleita!