sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Pikkumatto



Koko kesässä ei ole tullut oikein tehtyä kässäjuttuja. Alkukesällä käsillätekemisen himon sai taltutettua pihahommissa, ja nyt viime viikkoina on paiskittu yläkerran pikkuvessan kimpussa. Pikkuvessa alkaa olla jo kuitenkin niin hyvällä mallilla, että sinne saattoi tehdä maton, ja niinpä pyöräytin sinne tuollaisen tosi simppelin virkatun maton. Ideana oli että se olisi kuin yksi noista tapetin palloista, ei aivan symmetrinen. Lisäksi työn alla on kokeilu tehdä virkattu käsipyyhe, mutta siitä sitten lisää kun on enemmän näytettävää :-)

Pahoittelen kuvien laatua, sähkäri ei ole vieläkään käynyt kytkemässä vessaan valoja, ja muutenkin on niin hämärä päivä että piti turvautua lisälamppuihin...

4 kommenttia:

  1. Varsin passeli matto tein uuteen vessaan, ihanhan on kuin tehty sinne ;)

    Vähästä on ollut minunkin kesäkässät. Jotain sentään joka viikko tullut tehtyä, pientä ja nopeaa. Pitää varmaa päivittää viikonkässät, sekin kun on jäänyt ihan retuperälle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, ihan kuin joku olisi sen vartavasten tuonne suunnitellut, jopa! :-D Mulla olisi ompelujuttujakin vaikka mitä mielessä mitä haluaisin tehdä, mutta miten se on ollutkin niin vaikeaa taas tauon jälkeen päästä alkuun? Ja sitten kun taas aloittaa, alkaakin varmaan kova tahti :-)

      Poista

Kommentit ovat aina tervetulleita!