lauantai 14. syyskuuta 2013

froteemekko metsolan henkeen



Olen tähän asti ommellut lähinnä kierrätyskankaista, ja kuullut vain tarinoita ompelijoista joilla menee omaisuuksia kankaisiin. No, nyt kuitenkin annoin houkutukselle periksi ja tilasin ensimmäistä kertaa Metsolalta joustofroteita, kun siellä oli taannoin jotkut alennusmyyntipäivät. Ja alan tosissaan ymmärtää miksi kankaisiin saa menemään omaisuuksia... Koska onhan tämäkin keltainen aika herkku! Lisäksi otin minicarsia, siitä pitää vielä pyöräyttää poikasille jotkut paidat tms. Harmittaa ainostaan se, etten ottanut kangasta niin paljoa että olisin saanut siitä itsellenikin jonkun tunikan ;-)

Tein mekon aika saman henkiseksi kuin mitä Metsola itsekin myy samasta kankaasta, eli melko leveällä helmalla. Käytin pohjana samaa omaa kaavaa (peruspaidan kaavasta muokattua) jolla tein jo aiemmin toisen froteemekon, mutta tosiaan levensin ja pidensin helmaa vielä lisää, ja samoin levensin hihoja tuolta hihansuun luota. Tein hihansuihin kevyen rypytyksen ennen kanttausta, ja tykkään kyllä että lopputulos on aika kiva. Pääntie voisi olla vähän pienempikin, ja vaikka nappi olalla, mutta tuotekehittely jatkukoon!

Jälleen unelmoin saumurista, ja nyt kokeilinkin ystävän vinkistä sellaista lähestymistapaa, että laitoin kaikkiin saumoihin ohuen suikaleen tukikangasta. Tästä toki hintana se, etteivät valmiit saumat jousta, mutta ompelu helpottui huomattavasti, eivätkä saumat kupruile. Ihan hyvä niksi siis, kiitoksia vaan! Jännitin toki, että meneekö mekko tytön päälle, kun kainalot ei jousta, mutta muussa kankaassa on sen verran joustoa että ihan hyvin meni. Ja tosiaan tuo iso pääntie ja aika reilu kokokin auttoi.

Tämmöistä tälläkertaa, ehkä piakkoin niitä autopaitoja? :-)

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos :-) Pikkupimu tykkäsi kyllä itsekin, harvemmin hän vielä mistään vaatteesta niin innostuu, mutta tämän kun sai päälleen, niin nauraa hekotti vaan ja keinutteli helmoja :-)

      Poista
  2. On kyllä soma ja kivasti menneen ajan henkeä mallissa ja kankaassa.

    Aikoinaan oli ihan säästeliästä ommella, kangaskauppoja oli pilvin pimein ja metrihinnat edullisia. Nyt ei kauheesti livekauppoja ole, toisaalta netissä valikoimat on kyllä tosi hyvät. Mutta ne metrihinnat, huh huh huokailen toisinaan. Aika useastikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, keltaista froteeta ei vaan voi vastustaa!

      No, minun pitää yrittää pysytellä tuolla kirppiskankaiden parissa, niin ei muutu liian kalliiksi harrastukseksi tämä. Toisaalta joustavia kankaita ei niinkään tule vastaan, eikä ainakaan niin herkullisia kuoseja kuin mitä nykyään tuolta netistäkin löytyy :-)

      Poista
  3. Tosi nätti mekko ja ihana kangas.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mulla olikin jäänyt tämä sinun kommentti huomaamatta, päivämäärän perusteella ollaan oltu sairaalassa silloin ;-)

      Poista

Kommentit ovat aina tervetulleita!