sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Raitapaidan kierrätys




Minulla on kaapissa pari muovikassillista vanhoja vaatteita, joissa on reikiä, tahranpoiston ulottumattomissa olevia laikkuja jne. Kun poiskaan ei raaski heittää, kun niistähän voi vaikka tehdä jotain... (alan kuulostaa mummoltani) Ja olen tehnytkin, miehen vanhoista t-paidoista lapsille trikoopipoja ym. Nyt, kun pikkupimu tuntuu kärsivän kroonisesta vaatepulasta ja erityisesti housujen puutteesta, päädyin taas tuonne kasseille kaivelemaan. Setti on ehdottomasti karmeinta työnjälkeä jota olen ompelukoneella koskaan saanut aikaan (tiedättehän, kun joskus ei vaan jaksa alkaa mittailemaan ja nysväämään vaan pitää vaan saada tehdä), mutta syy miksi halusin sen teille silti esitellä onkin lähinnä idea.

Materiaalina on siis yksi tahrainen ja reikiintynyt marimekon raitapaita koossa 130cm. Ja siitä syntyi hyvin vapaalla kädellä pilkkoen housut ja mekko/tunika 86cm käyttävälle pimatsulle. Legginssit syntyi hihoista, ja tunika jäljelle jääneestä keskiosasta. Epähuomiossa leikkasin puntit väärin, ja toisessa on vanha hihan sauma sisäpuolella niinkuin pitikin, mutta toisessa ulkopuolella... Noo, sattuuhan näitä :-D Paidan vanhat kanttauksetkin on hyödynnetty sellaisinaan, eli en ratkonut paitaa edes auki, vaan käytin palat ihan suoraan. Ja kuten sanottua, sen kyllä huomaa jäljestäkin, mutta arkivaatteena menee ihan loistavasti. Tunikan etuosaan piti tehdä vielä tasku peittämään yksi isompi tahra, sekin tehty tyyliin: "leikkaan palan nyt tässä polven päällä, ei näitä niin tarvi mittailla" :-). Välillä tekee ihan hyvää roiskia vaan menemään, niin jaksaa sitten paremmin pipertää taas pikkutarkkaakin!

Taas kerran trikoon kanssa taiteillessani en voinut välttyä ajatukselta olispa saumuri... ;-) Haaveita pitää olla, eiks niin !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita!